1145_swh060_201443133030.jpg

Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (1937)

Luen yhden Waltarin teoksen vuodessa. Tämän vuoden teokseksi valikoitui pienoisromaani Vieras mies tuli taloon.  Waltarin teos on mielenkiintoinen lukukokemus. Teos ei sisällä pelkästään Waltarin ansiokasta kuvausta ja henkilöhahmoja, vaan se sisältää myös psykologisen tutkielman ihmismielen hyvästä ja pahasta sekä siitä inhimillisyydestä, että ihminen toimii sen elämänkokemuksen valossa, joka hänellä kunakin hetkenä on.

Tarinan keskiössä on vieras mies, joka kutsuu itseään nimellä Aaltonen. Hän ei todellisuudessa ole Aaltonen, eikä todellisuudessa oikealla nimellä tunnu olevan väliä. Nainen, talon emäntä, joka on työn ja pieleen menneen elämän uuvuttama, nousee toiseksi keskeiseksi henkilöksi - naisen nimi jää niin ikään pimentoon. Naisella on aviomies Alfred, joka kärsii jonkinlaisesta mielisairaudesta ja jota Nainen halveksii.

Teoksessa mielenkiintoinen sivuhenkilö on kuolemaa tekevä Hermanni-isäntä, joka häärää teoksen henkilöiden taustalla kuin itse Kuolema, joka odottaa omaa hetkeään astua esiin. Veritekojen näyttämöllä hän onkin korjaamassa ruumiita hiljaisen hyvän työmiehen tavoin: hän tekee käsketyn työn valittamatta ja ymmärtäväisesti kuin uskollinen ystävä.

Vieras mies tuli taloon -nimi kertoo oikeastaan koko tarinan sisällön, ja teos alkaakin tästä ristiriidasta. Vieraan Aaltosen saapumien taloon aloittaa hiljalleen etenevän tapahtumaketjun, jonka seurauksena tapahtuu aviorikos ja kaksi raakaa surmaa.

Vaikka teosta lukiessani tiesin, kuinka se tulee päättymään, oli kirja luettava loppuun melkeinpä yhdellä kertaa. Waltarin luomat henkilöhahmot muuttivat mielikuvitukseeni asumaan ja muuttuivat lihaksi, enkä voinut jättää heitä ennen kuin kuolema heistä puolet korjasi. Alfredin mielisairauden ja juoppohulluuden kuvaukset inhottivat ja toivat selityksen vaimon käytökselle; toisaalta Naisen ja Aaltosen hiljaa syttyvä ainutlaatuinen ja myös ansaittu rakkaus antoi selityksen niin aviorikokselle kuin veriteollekin.

Teokseen ujutettu eroottisuus toi oman lisänsä lukukokemukseen: Alfredin vaimoaan kohtaan tuntema torjuttu himo ja toisaalta Aaltosen ja Naisen kielletty oikea rakkaus toivat vastakkainasettelun, joka pakotti lukijan asettumaan todellisen rakkauden puolelle ja sulkemaan aviomies-Alfredin himoineen lukkojen taakse. Muutenkin teoksessa oli kiinnostavia vastakkainasetteluja: maaseutu ja kaupunki, sivistys ja maaseudun alkeellisuus, nuori ja vanha, uuden elämän alku ja kuolema…