”Iso mies tuli pieneen kylään,

ja hän istahti, kerrotaan,”

En ole koskaan lukenut Lauri Viidan teoksia  - satunnaisia runoja vain. Silti tämä Pispalan työmies on kiehtonut mieltäni aina siitä saakka, kun 9. luokalla kirjoitin kirjailijaesitelmäni Aila Meriluodosta.

Vihdoin sain käsiini Aila Meriluodon yksiin kansiin puristetun näkemyksen Lauri Viidasta. Vain suru jäi suuren miehen tarinasta.

Lauri Viita oli, kuten Meriluoto häntä kuvaa, luonnonmullistus. Tällaiseksi hänen henkilökuvansa myös piirtyy Meriluodon - tosin subjektiivisten - rivien kautta. Teoksessaan Meriluoto käsittelee Lauri Viitaa niin kirjailijana, seuramiehenä, aviomiehenä, isänä, skitsofreenikkona ja äitinsä poikana. Näistä jälkimmäinen on ehkä eniten vaikuttanut Viidan tuotantoon ja siihen, millainen hän lopulta oli.

Lauri Viidan jollain tavalla fyysinen suuruus nousee esiin Meriluodon tavasta häivyttää itsensä taustalle pikkiriikkiseksi vaimoksi. Ilmeisesti todellisessa elämässä näin myös on ollut: runoilijavaimo jäi lapsineen Betonimyllärin jalkoihin. Viidan suvereeni puhetaito ja karismaattisuus on kirjoitettu henkilökuvassa esiin, ja näitä ei himmennä rehellisesti avatut mielisairaala (tai kuten Viita ilmaisi mielensairaala-) -jaksotkaan.

Viidan mielen pirstoutumiseen Meriluoto esittää välillä huomioita yhteiselämän varrelta ja todennäköisesti jälkeenpäin tekemiään tai ymmärtämiään havaintoja. Kiinnostavia teoksessa ovat myös fyysisesti tapahtuneet mielen hajoamiset, ja se kuinka hajoamiset hallitsivat perheen ja lähipiirin elämää. Skitsofreenikon maailman toisenlaisuus ja vahva usko sen todellisuuteen veivät mukanaan koko perhettä. Ja nehän veivät Viidan lopulta aina latautumaan  -  vai voisiko sanoa palautumaan tähän todellisuuteen.

Muuta huomionarvoista Viita-kuvauksessa on hänen äitisuhteensa. Jokainen Viidan teos sisälsi vähintään jonkin hahmon tai runon, joka oli hänen äitinsä: rakastava ja rakastetuin Alfhild Josefina.

Meriluoto on niin ikään kuvannut tarkoin Laurin mietteitä, ja Viidan äänen saattaa kuulla vuosien takaa tarkkojen lainauksien ansiosta. Viita jää elämään lukijan maailmaan. Hänen persoonansa on kiistämättä yksi ainutlaatuisimpia kirjallisuutemme historiassa. Kiehtovana lisänä mainittakoon, että Viita ennusti mielensä hajoamisen ja kuolemansa.